SUOMI VS. SAKSA VOL.2 - ostostenteko ja alkoholi

Täällä on oltu syysflunssan kourissa, jonka vuoksi kirjoittaminen jäänyt vähille. Lisäksi tykkään lisätä kuvia näitä postauksia piristämään, niin senkin vuoksi postaaminen ei ole edennyt. En ole yksinkertaisesti päässyt liikkeelle. Sain itseni kuitenkin sen verran ylös lähteäkseni mukaan kauppareissulle, jossa nappasin tämän postauksen vaivaiset pari kuvaa. (edit. Muutaman lisäkuvan löysin arkistostani)
Elikkäs, tässä nyt jatkoa arjen eroavuuksille. Säästääkseni teitä hirveältä tekstitulvalta, jaan vain muutaman aiheen kerrallaan. Tällä kertaa jaan kokemuksiani ja näkemyksiäni ostosten teosta ja alkoholista.
 
OSTOSTENTEKO 
 Suomesta löytyy pieniä ruokakauppoja lähes joka toisesta korttelista, jotka ovat aamuaikaisesta iltamyöhään auki, ellei sitten jopa vuorokauden ympäri. Täällä niitä on harvemmassa ja sunnuntaisin edelleen kaupat ovat kiinni.  Saksalaiset ovat autoihmisiä, ja käyvät autoillaan yleensä isoissa Suomen Prismaa ja Citymarkettia vastaavissa kaupoissa tekemässä kerralla isot ostokset. Näin 11 vuoden poissaolon jälkeen tänne kauppoihin on ilmestynyt sentään ostoskorit, ettei tarvitse muutaman ostoksen takia huristella valtavalla kärryllä kauppaa läpi. Me asumme ihan Braunschweigin keskustassa autottomina, joten suurostoksia isoissa kaupoissa ei tule paljon tehtyä. Onneksi meidän läheltä löytyy pikku marketti, josta saa ostettua välillä enemmänkin kerrallaan ilman, että joutuisi raahata pidempää matkaa tavaroita kotiin. Täältä löytyy myös kauppakassipalveluja kotiinkuljetuksella. Meidän suurostokset tehdäänkin yleensä kauppakassipalvelua käyttäen (noin kerran kuussa). Tätä me harrastettiin jo Suomessakin. Todella kätevää, kun saa ostettua vaikka sen 10 litraa maitoa, mehut ynnä muut painavat tuotteet kerralla kotiovelle kuljetettuna. Heviosaston tuotteet mieluusti ostan lähikaupasta, koska haluan valita ne mielestäni parhaat yksilöt.
Yksi todella ärsyttävä asia kauppojen kassalla on se, että tavaroiden pakkaustila on todella pieni, jos sellaista edes on. Sitä saa aina hiki otsalla pakata tavaraa kasseihin sitä mukaa, kun myyjä on saanut napattua hinnan tuotteista. Näihin pakkaustiloihinkin varmasti syy on juuri autoilevat saksalaiset, jotka huristelevat niillä autoillaan kauppoihin ja kassalla kasaavat tavarat takaisin kärryyn. Tämän jälkeen huristellaan kärryn kanssa autolle, pakataan tavarat omiin koreihin/laatikoihin autossa ja huristellaan autolla kotiin.
Lähimarketin kassan pakkaustilaan mahtuu juuri ja juuri kauppakassi, johon kiireellä ladataan ostokset.
Saksassa suositaan edelleenkin käteistä. On paljon kauppoja ja liikkeitä, joissa voi toki maksaa kortillakin, mutta vain tavallisella pankkikortilla. Isommat tavaratalot ja ruokakaupat hyväksyvät luottokortin. Olen oppinut kantamaan käteistä varalta mukana, mutta aina kun mahdollista, maksan kortilla. Inhoan niitä pikkuhiluja, mitä käteisostoksista saa takaisin. Täällä on 1- ja 2-senttisetkin käytössä,  ja hinnat ovat  esim. 13,87€ tai 2,43€.   Kun kassalla otat pankkikortin esille, niin myyjä esittää kysymyksen "Haluatko maksaa kortilla?".  Olen aina hampaita purren vastannut kiltisti "Kyllä kiitos!", vaikka tekisi mieli sanoa myyjälle, että "Eiii, kun huvikseni tätä korttia heiluttelen". Sitten kortilla maksaessa näin suomalaiselle tottuneelle kortin vinguttajalle tuntuu todella tyhmältä, kun myyjää neuvoo kuin idioottia; "Laita kortti tuosta sisään. Paina tunnusluku. Nyt voit ottaa kortin pois". Lähimaksulla voi maksaa paikoissa, joissa käy luottokortti, mutta aina yhtä hämmentyneen näköisiä ilmeitä saa osakseen, kun heilautat korttia laitteessa. Itsepalvelukassoja en ole nähnyt muualla kuin Ikeassa. 
 
ALKOHOLI 
Alkoholipitoisia juomia, myös niitä vahvempiakin, myydään ihan ruokakauppoissa eikä niiden myyntiä ole rajoitettu ajallisesti kuten Suomessa. Hyviä viinejä saa ihan muutamalla eurolla eikä ne muutkaan alkoholijuomat kalliita ole. Ravintoloissa ja klubeilla olutta ja viiniä saa tuopin/lasin muutamalla eurolla. Erikoisdrinksut ovat 6-10€ luokkaa. Ikärajat ovat kevyemmissä juomissa 16v. ja vahvemmissa 18v. Festareilla ja muissa tapahtumissa ei ole rajattuja anniskelualueita kuten Suomessa. 
Lähimarkettimme viini- ja viinastarjontaa kassojen läheisyydessä.

Jägermeisteria, joka muuten tulee täältä meidän läheltä Wolfenbüttelistä.

Lähikioskin viinastarjonta tyrkyllä . 
Sanotaan, että suomalaiset ovat tunnettuja runsaasta alkoholin kulutuksesta. No, kyllä sitä alkoholia täälläkin kulutetaan. Ensinnäkään ei ole yhtään ihmeellistä, jos ruokapöydässä on olutta tai viiniä. Toiseksi Saksassa juhlitaan alkoholin voimin pitkin vuotta. Alkuvuodesta juhlitaan karnevaalia, joka kestää viikon sekä aprés skita. Kesän tullen alkavat kaikenmaailman juhlat, joista tässä käytän sanaa festit. On katufestiä, kyläfestiä ja kaupunkifestiä, jotka tietysti eri paikoissa eri viikonloppuina. On olutfestiä ja loppukesästä viinifestiä. Lokakuussa vietetään pari viikkoa kaikille tunnettua Oktoberfestiä. Näillä kaikilla festeillä alkoholi virtaa. Ja vaikka tuota halpaa humalluttavaa juomaa tarjotaan kaikkialla, niin siitä huolimatta se ei näy ongelmana. Kyllä täälläkin humalassa tapellaan kuten varmasti kaikkialla, mutta enimmäkseen meno ja meininki on sellaista iloista ”lauletaan kovaa yhdessä ja tanssitaan pöydillä”. 
Kesän olutfesteillä Braunschweigissa. Prost!
Jos haluat lukea lisää vertailuja kulttuurieroista, niin alla olevista linkeistä pääset suoraan blogipostauksiin.
Jäikö jokin asia askarruttamaan? Rohkeasti vaan kysymyksiä kommenttikenttään. Yritän vastata parhaani mukaan. :) Ja jos jostain tietystä aiheesta kiinnostaa kuulla, niin ehdotuksia saa myös laittaa.
Lisää itsesi sähköpostilistalle, niin saat ilmoituksen uusista postauksista.
SEURAA SÄHKÖPOSTITSE

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti